29 Mart 2020 Pazar

Iltalehti ja Ilta-Sanomat: Marinin hallitukselle esitetty "kovan nyrkin" perustamista koronakriisin takia


Sekä pääministeri Sanna Marin että presidentti Sauli Niinistö kiistivät lauantai-iltana, että asiasta olisi
keskusteltu perjantaina tp-utvassa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Iltalehden ja Ilta-Sanomien tietojen mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitukselle olisi esitetty erityisryhmän perustamista koronakriisin takia. Iltalehden lähteiden mukaan presidentti Sauli Niinistö olisi tehnyt esityksen erillisen turvallisuusneuvoston eli niin sanotun nyrkin perustamisesta perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli niin sanotussa tp-utvassa.

Iltalehden mukaan Marin torjui esityksen ja piti sitä valtiosäännön vastaisena.

Niinistö on IL:n tietojen mukaan tunnustellut jo aiemmin tällä vaalikaudella merkittävien puoluevaikuttajien valmiutta tukea turvallisuusneuvoston perustamista.

Se vastaisi kriisioloissa valtionhallinnon ja viranomaistoiminnan johtamisesta.

Sekä Niinistö että Marin kiistivät lauantai-iltana Twitterissä, että asiasta olisi keskusteltu perjantaina tp-utvassa.

–  Iltalehdessä tänään esitetyn väitteen johdosta: tp-utvassa ei ole sanallakaan käsitelty minkäänlaisen erityisryhmän perustamista koskien vallitsevaa kriisiä. Perjantain keskustelu oli tavanomaiseen tapaan hyvähenkinen, molemmat kirjoittivat Twitterissä.


Hiç yorum yok:

Yorum Gönder